|
Palkkiokysely Suomen Kuntaliitto 2009
Korvaukset kohdallaan?

Masku peittoaa niin Jyväskylän, Kuopion kuin Kouvolankin. Siis ainakin kunnanhallituksen puheenjohtajan vuosipalkkion suuruudella mitattuna.
Mainitut kolme kaupunkia ovat väkiluvultaan 100.000 asukkaan molemmin puolin. Kaupunginhallitusten puheenjohtajan vuosipalkkio on kaikissa kolmessa 4000 euroa. Väkeä Maskussa on vain kymmenesosa verrattuna mainittuihin kaupunkeihin, mutta kunnanhallituksen puheenjohtajan vuosipalkkio peräti 4500 euroa.
Suomen Kuntaliiton tuoreessa luottamushenkilöiden palkkiotilastossa
Masku on saavuttanut omassa kokoluokassaan (5000–10000 asukasta) piikkipaikan hallituksen puheenjohtajien vuosikorvauksissa. Valtuuston puheenjohtajan vuosipalkkio 3000 euroa riittää jaettuun kolmossijaan sarjassaan.
Varsinais-Suomessa Masku maksaa kolmanneksi korkeinta vuosikorvausta hallituksen johtamisesta. Maakunnan pääkaupungissa Turussa kaupunginhallituksen puheenjohtajuus on päätoiminen tehtävä. Toiseksi suurin kaupunki Salo maksaa hallituksen ykköselle 6000 euroa vuodessa. Heti kolmoseksi kiipeää tässäkin kunniataulukossa Masku. Taakse jäävät selvällä erolla suuremmat kaupungit. Naapurit Raision ja Naantalin Masku ohittaa reippaalla 1500 euron erolla. Valtuuston nuijanvarressa Maskussa saa tasan saman korvauksen kuin Salossa. Maskun edelle jääkin tässä tilastossa vain Turku.
Suomen Kuntaliiton tilasto kokonaisuudessaan: http://www.kunnat.net/k_peruslistasivu.asp?path=1;29;374;36984;152016;152029;155599


|