|
Näkökulma V-SS Kirjoittajavieras TS

                                     
Hurjaa pudotusta
Talouslaman kurimuksissa kärvistelevät kunnat miettivät kuumeisesti keinoja ahdinkonsa helpottamiseen. Täällä kasitien eteläpäässä kunnat ottavat kiristyvän taloustilanteen vastaan kovin erilaisista lähtökohdista. Veroparatiisina tunnettu Masku on syönyt taseestaan miljoonat eikä voi laittaa surkeaa tilannettaan kokonaan edes köyhien liitoskuntiensa piikkiin. Kanta-Masku itsekin nimittäin kuittasi miljoonan alijäämään viime vuodelta. Edellisessä valtuuston kokouksessa tarkastuslautakunnan puheenjohtaja ihmettelikin täysin aiheesta Maskun talouden pudotusta. Nousiaisissa alijäämää on tehty jo vuosia. Kunnanjohtaja harmittelikin kunnan hurjaa menoa talouden nousuvuosina viime viikolla pidetyssä koulupalaverissa. Mynämäki poikkeaa naapureistaan siinä, että viime vuoden tilinpäätös oli jopa miljoonan plussalla. Kunnassa rakenteelliset muutokset onkin aloitettu jo suotuisan talouskehityksen aikana. Toki Mynämäessä myös veroprosentti on kolmikon korkein eli 19. Maskussa ja Nousiaisissa ollaan takuuvarmasti kiristämässä verotusta. Maskussa valtakunnan pienin veroprosentti 16,5 näyttää tulleen tiensä päähän ja prosentilla nostaminen lienee päivänselvää. Nousiaisissa verotusta kiristettiin 0,5 prosenttia jo viime vuonna. Nykyiseen 18,25:n verotukseen lienee tulossa Maskun tavoin prosentin korotus. Mynämäen jo tekemät muutokset rakenteisiin ovat olleet mittavia. Rakenteellinen muutos on hieno termi. Käytännössä on kuitenkin kysymys loppuviimeksi henkilökunnan määrästä. Kunnan tuloista noin 70% palaa henkilöstömenoihin. Mynämäki leikkasi henkilöstöä viime vuonna lähes kolmellakymmenellä. Rakenteiden muuttamisesta on Maskussa ja Nousiaisissakin puhuttu, mutta toimenpiteet ovat toistaiseksi olleet lähinnä kosmeettisia. Etenkin Maskussa on henkilöstön määrä ollut jopa kasvusuunnassa. Kuntaliitossopimukseen liitetyn henkilöstösopimuksen lomautusrajoitustakin on Maskussa luettu kuin piru raamattua. Kuntajaon muutoksesta johtuvista lomautuksista nykyisessä talouskriisissä ei varmaankaan olisi kysymys. Tuskin maskulaisetkaan tosissaan ovat niin suuruudenhulluja, että kuvittelevat globaalin taantuman aiheutuneen Askaisten ja Lemun liittymisestä kanta-Maskuun. Kuntaliitoksen porkkanarahat palavat ja verotus kiristyy. Tämä ei kyllä ollut kuntarakenneuudistuksen tarkoitus. Paras-hankkeen lähtökohtahan oli vanhojen rakenteiden purkaminen ja toiminnan tehostaminen.
Aki Simola kunnanvaltuutettu (kok) Masku
Turun Sanomat kirjoittajavieras 09.06.09
Liitteet:
Masku tilinpäätös toteutuma 2008.pdf [Poista liite]
*) Voit tallentaa tai tulostaa liitteen klikkaamalla sen nimeä hiiren oikealla näppäimellä.
|