Viime viikkoina on aktiivisesti kirjoiteltu Paras-puitelain vaatimasta 20000 asukkaan väestöpohjasta perusterveydenhuollon palveluissa. Kovin vähälle huomiolle on jäänyt jo lausuntokierroksella oleva uusi terveydenhuoltolaki.
Uusi laki tulee korvaamaan vanhat lait kansanterveystyöstä ja erikoissairaanhoidosta. Lain sisältö on yksiselitteinen. Lähtökohtana on, että Suomessa on 20 sairaanhoito – tai terveyspiiriä, joissa kussakin vähintään 150000 asukasta. Vuoden 2012 jälkeen ei enää eritellä erikoissairaanhoitoa ja perusterveydenhuoltoa. Uuden terveydenhuoltolain alle nivoutuu kaikki terveydenhuoltoa koskeva lainsäädäntö. Terveydenhuoltolain myötä saadaan parannuksia terveydenhuoltomme suuriin kipupisteisiin esimerkiksi alueellisen saatavuuden vaihteluun, sijaisjärjestelyihin sekä täydennyskoulutukseen. Lain tavoitteena on tehostaa toimintaa selkeyttämällä hoito- ja kuntoutusketjuja sekä tätä kautta vähentää päällekkäisen työn määrää.
On harmillista, että terveydenhuoltolakia ei ole juurikaan julkisuudessa esitelty. Se tulee joka tapauksessa mullistamaan yksittäisen kansalaisen oikeuksia ja mahdollisuuksia saada terveydenhuoltopalveluita varallisuuteen tai asuinpaikkaan katsomatta.
Määräaikaiseksi säädetty kuntien suunnittelua ohjaava Paras-puitelaki näyttääkin monilta osiltaan olevan pelkkä välivaihe tiellä kohti uutta terveydenhuoltolakia.
