Aki Simola - päätöksenteko on joukkuepeliä

Kuntalaisten palvelutaso turvattava tulevaisuudessakin

Masku valintojen edessä

Maskun Paras -hankkeeseen liittyvät päätökset ovat tähän asti nojanneet siihen, että Masku voisi jatkaa itsenäisenä ja päätimme tehdä yhteistoiminta-alueen Askaisten, Lemun, Nousiaisten ja Mynämäen kanssa. Tässä vaiheessa Naantali halusi tehdä suoraan kuntaliitoksen, eikä yhteistoiminta-aluetta.

Masku valitsi silloin itsenäisyyden eikä ollut valmis kuntaliitokseen. Tällä hetkellä itsenäisyys uuden valtionhallinnon ohjauksen jälkeen tuntuu mahdottomalta.

Valtionhallinnon uudella ohjauksella yhteistoiminta-alue, on se sitten kuntayhtymä- tai isäntäkunta, saa hallittavakseen noin puolet kuntien budjetista. Jokainen voi katsoa karttaa ja miettiä, mikä mainitussa tilanteessa olisi 15 kilometrin säteellä toimivan kolmen itsenäisen kunnan rooli. Onkin mielenkiintoista odottaa, miten valtionosuusjärjestelmä tulee tätä kehitystä ohjaamaan.

Mikäli alun perin suunniteltu yhteistoiminta-alue muodostettaisiin, perusturvakuntayhtymästä tulisi alueen suurin toimija. Kuitenkin itsenäisen kunnan valtuuston pitäisi olla se, joka päättää kunnan toiminnasta ja taloudesta.

On sanomattakin selvää, että näin laajan yhteistoiminta-alueen luontainen jatko tulisi olemaan kuntaliitos.

Lisäksi uudet ohjeet edellyttävät tasa-arvoisia palveluita yhteistoiminta-alueella. Tilanne tulisi olemaan tällä yhteistoiminta-alueella melkoisen haasteellinen, koska palvelut pitää harmonisoida samalle tasolle joka kunnassa. Tuskin Maskun palvelut ainakaan paranisivat.

Edellä mainitut asiat lienevät syynä myös siihen, ettei Raisio enää halua toimia isäntäkuntana alle 20 000 asukkaan yksiköille, koska sekin joutuisi siirtämään päätöksenteon kaupunginvaltuustolta tilaajalautakunnalle. Tässä tilanteessa Raision ehdottaakin nyt kuntaliitosta 8-tien kunnille. Maskussa sille kuntaliitosesitykselle ei tuntunut löytyvän kannatusta.

Samasta syystä meidän on mietittävä uudestaan mikä on Maskun oikea suunta ja nimenomaan kuntaliitossuunta. Mikäli kuntaliitos pohjoisten kuntien kanssa toteutuisi, se tarkoittaisi sitä, että Masku-Nousiainen-Mynämäki -kuntaliitoksella saataisiin aikaan veroveroprosentti, joka olisi 18,50-19. Raision kanssa pysyteltäisiin jossakin 18:n prosentin tietämillä. Naantalin jo aiemmin tehdyn nk. saaristokaupunkiselvityksen yhteydessä verotuksen ajateltiin asettuvan nykytasolle eli 16,5 prosentin tietämiin. Näistä vaihtoehdoista, kun päätetään, meidän on tehtävä ratkaisu itse, ei ajautua mihinkään ja ennen kaikkea tiedettävä faktat. Valitaanko siis tietoisesti jo kallis ratkaisu vai pyritäänkö pitämään talous ja palvelut tasapainossa?

Tärkeää tällä hetkellä on se, että terveyskeskuksen toiminnan jatko taataan. Maskun palvelut eivät heikkene vaikka nyt päätettiin, ettei yhteistyösopimusta pohjoisten kuntien kanssa tehdä eli nykyinen terveyskeskus jatkaa toimintaansa kuten tähänkin asti. Terveydenhuolto on lakisääteistä toimintaa, väestö ikääntyy ja kaikki terveydenhuollon yksiköt tullaan tarvitsemaan. Kenenkään on siis turha pelotella sillä, että Maskusta loppuisivat terveyspalvelut.

Päättäjien tulisi nyt keskittyä joulukuussa yksimielisesti hyväksytyn Askainen-Lemu-Masku -kuntaliitokseen täysillä ja hoitaa se niin, että siitä tulee mielekäs kaikille kolmelle kunnalle. Tulevan valtuuston päätettäväksi jäävät vääjäämättä eteen tulevat jatkotoimenpiteet.

Tuolloin on tarkkaan ja talouden realiteetit tunnustaen pystyttävä päättämään, mikä on Paras-hankkeen seuraava vaihe Maskussa. Jos kunnan talous on kunnossa, on varmempaa, että myös palvelut ovat kunnossa. Myös kuntalaisten mielipidettä on hyvä kuulla.

Nykyiset Maskun kunnan luottamushenkilöt ja virkamiehet eivät voi ottaa yksin kunniaa Maskun hyvästä taloudesta. Pohjatyöt kehitykselle on luotu vuosikymmenien kovalla työllä ja hyvillä päätöksillä. Tämä on meidän nyt päätöksenteossa mukana olevien syytä pitää ansaitsemassaan arvossa, eikä heittää sitä työtä kertaheitolla romukoppaan.

Maskun kunnanvaltuuston viime kokouksessaan tekemä yksimielinen päätös antaa hyvät lähtökohdat tuleville neuvotteluille, joiden tavoitteena on kuntalaisten palvelutason turvaaminen myös tulevaisuudessa.

TS 5.3.2008