Aki Simola - päätöksenteko on joukkuepeliä

Kohti uutta Maskua

 

             

 

Kohti uutta Maskua

 

Olemme Maskussa kuntamme historian suurimman muutoksen kalkkiviivoilla. Naapurimme Lemu ja Askainen liittyvät osaksi yli 9000 asukkaan kuntaa vuoden 2009 alusta. Uuden Maskun rakentaminen kolmen kunnan kesken on sujunut mielestäni varsin mutkattomasti. Työllistävä vaikutus on toki ollut melkoinen, mutta hyvällä yhteishengellä neuvotellen suuremmalta ristivedolta on vältytty.

 

Kesäkuussa 2007 kuntaliitosta koskevaa valtuustoaloitetta kirjoittaessani en voinut kuvitellakaan, että aloitteesta tulisi tekoja tällä nopeudella ja yksituumaisuudella. Viime syksy käytiin neuvotteluja sekä suoritettiin tarvittavat selvitykset liitosmahdollisuudesta. Joulukuussa 2007 kaikkien kolmen kunnan valtuustot hyväksyivät kuntaliitoksen täysin yksimielisin päätöksin. Samoissa kokouksissa valittiin myös kuntaliitossopimuksen mukainen 13-jäseninen valmistelutoimikunta. Luottamushenkilöistä valitun toimikunnan johdolla kolmen kunnan toimintoja on harmonisoitu maltilla harkiten. Laajenevan Maskun syntyminen hyväksyttiin valtioneuvoston päätöksellä 8. toukokuuta 2008.

 

Liitoksen valmistelut etenevät siis tasaisen varmaan tahtiin. Itse työ on kuitenkin vasta edessä. Lokakuun vaaleissa valittavat 43 kunnanvaltuutettua saavat vastuulleen vaativan tehtävän. Liitossopimuksessa yhdistyneen kunnan visiossa todetaan, että ”Kehittyvä, tarkan talouden Masku järjestää Turun seudun toimivimmat palvelut turvallisessa ja viihtyisässä asuinympäristössä”. Korulauseelta kuulostavaan mahtipontiseen lauseeseen sisältyy paljon asiaakin.

 

Nykyisille maskulaisille Varsinais-Suomen edullisin veroprosentti 16,5 sekä muutoinkin asukasystävälliset taksat ovat muodostuneet jo lähes itsestäänselvyydeksi.

Edullisesta verotuksesta huolimatta palvelut on järjestetty huomattavasti paremmin kuin maakunnassa keskimäärin. Palvelujen kehittämiselle ja jopa nykytason pitämiselle asettaa kovan haasteen liitossopimukseen kirjatut taloudelliset tavoitteet, kuten ”käyttömenojen kasvu ei ylitä tulojen kasvua”.

 

Kuntajakolain kolmannessa pykälässä todetaan kuntajakoa voitavan muuttaa jos muutos 1) turvaa ja edistää palvelujen järjestämistä alueen asukkaille; 2) parantaa alueen asukkaiden elinolosuhteita; 3) parantaa alueen elinkeinojen toimintamahdollisuuksia; tai 4) edistää kuntien toimintakykyä ja toiminnan taloudellisuutta. Valtioneuvosto on todennut kuntajaon muutoksen edellytysten toteutuvan.

 

Vaaleilla valittavien päättäjien sekä henkilökunnan tehtävänä on pitää huolta siitä, että valtion antamien porkkanamiljoonien jälkeenkin asukkailla on kotipitäjänään tarkan talouden Masku, josta löytyy elämisen, palvelujen ja yrittämisen laatua.

 

 

Aki Simola

kunnanvaltuutettu

valmistelutoimikunnan jäsen

 

 

Turun Sanomat kirjoittajavieras 14.8.2008

 

Liitteet:
TS kirjoittajavieras 14.8.2008.jpg

*) Voit tallentaa tai tulostaa liitteen klikkaamalla sen nimeä hiiren oikealla näppäimellä.